Blogitekstit ja artikkelit

 

Viisi päivää muistiterveyden asialla Virossa

FIN / EST

Syyskuussa, Alzheimer-kuukauden aikana, MUKES suuntasi viideksi päiväksi Viroon. Matkan aikana tapasimme muistityön sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, ikääntyneitä ja paikallisia toimijoita eri puolilla maata.

Jokaisessa kohteessa tutustuimme paikalliseen toimintaan ja siihen, miten muistiterveyden parissa työskennellään Virossa. Meidät otettiin kaikkialla lämpimästi vastaan, ja keskusteluissa jaoimme MUKESin kokemuksia ja osaamista moninaisesta muistityöstä sekä esittelimme MCE-ET-arviointimenetelmää, FINGER-toimintamalliin pohjautuvaa toimintaa sekä muistitreenin erilaisia mahdollisuuksia.

MCE-ET on MCE-menetelmän juuri valmistunut vironkielinen versio. Se on kognitiivisen toimintakyvyn arviointiin tarkoitettu seulontamenetelmä, jossa on pyritty ottamaan huomioon kielen, kulttuurin ja koulutustaustan mahdollinen vaikutus arviointitulokseen. MCE-ET valmistelussa oli mukana virolaisia ammattilaisia, ja yksi matkamme tarkoituksista oli esitellä valmista menetelmää myös laajemmin virolaisille ammattilaisille.

Matkan aikana järjestimme yli 60-vuotiaille mahdollisuuden tutustua omaan kognitiiviseen toimintakykyynsä maksuttoman muistiarvion avulla. Yllätyimme siitä, että osallistujia tuli odotettua vähemmän. Paikallisten järjestäjien kanssa keskustellessa nousi esiin mahdollinen syy: muistiongelmiin liittyy edelleen Virossa häpeää ja leimautumisen pelkoa. Järjestäjien mukaan Virossa muistiarviointiin hakeutuminen ei ole vielä yhtä tavallista kuin lääkäriin meneminen jonkin muun terveysongelman vuoksi. Vaikka itse arviointi tehtiin yksityisesti, ihminen saattaa pelätä, että muut näkevät hänen menevän muistiarvioon ja alkavat ajatella, että hänellä on muistiongelmia.

Tämä jäi meille yhdeksi matkan tärkeistä havainnoista. Muistiterveydestä on puhuttava avoimesti, mutta yhtä tärkeää on luoda matalan kynnyksen tapoja osallistua muistiarviointeihin ilman pelkoa leimautumisesta.

 

Uuden talon ensimmäiset vieraat

Matkamme alkoi Põltsamaalta, jossa tapasimme Põltsamaa Valla Päevakeskuksen uuden johtajan, Terje Tederin. Pääsimme tutustumaan päivätoimintakeskuksen upouusiin tiloihin, joihin ikääntyneiden tuettu asumispalvelu oli juuri muuttamassa.

Olimme talon ensimmäiset vieraat. Oli hienoa nähdä, että nyt myös Viroon rakennetaan tällaisia taloja, joissa ikääntyneet saavat tukea omien tarpeidensa mukaan ennen hoivakotiin siirtymistä. Suomessa tämä asumismuoto on ollut käytössä jo pitkään, mutta meille tämä oli ensimmäinen vastaava kokemus Virossa.

 

Põltsamaalla käydyissä keskusteluissa vaikutti siltä, että MCE-ET:lle voisi olla Virossa käyttöä.

Vaikka menetelmä on kehitetty eri taustoista tulevien ihmisten arviointiin, sitä voidaan käyttää yhtä lailla myös kantaväestön parissa. 

Näin sitä voidaan käyttää hyvin myös vironkielisten arviointiin, kun vironkielisiä muistin arviointiin tarkoitettuja työvälineitä ei muutenkaan ole paljon käytössä.

 

Kuva: Siiri Jaakson

 

Päivän aikana kävi ilmi, että alueella palvellaan myös venäjänkielisiä asiakkaita. Puhuimme ammattilaisten kanssa myös siitä, miten testiä voidaan hyödyntää tilanteissa, joissa työssä on mukana tulkki. Tapaamisen tuloksena syntyi konkreettinen suunnitelma järjestää Viron ammattilaisille MCE-ET-koulutuksia ensi vuoden aikana.


FINGER-koulutusta ja käytännön muistitreenit

Mustveella meidät otti vastaan Jõgevamaan Koostöökodan projektipäällikkö Eili Rajapuu. Vastaanotto oli todella lämmin, ja Eili ei ainoastaan esitellyt meille paikallista toimintaa, vaan toimi myös oppaanamme Mustveella ja sen ympäristössä. Saimme tutustua alueen historiaan, tunnettuihin henkilöihin ja nähtävyyksiin. Pääsimme jopa kuvaan paikallisen kuuluisuuden, Hurmur-kissan kanssa – kissan, jonka kanssa Viron presidenttikin on kuvattu. 

 

 

 

Kuvat: Siiri Jaakson


Mustveella osallistuimme Jõgevamaan eläkeläisjärjestön järjestämään infopäivään, joka toteutettiin Jõgevamaa Koostöökodan ESF 55+ -hankkeena. Vierailu oli tärkeä osa koko Viron matkaa, sillä yhteistyö sai alkunsa jo aiemmin Jõgevamaan eläkeläisten Suomen-vierailusta, jonka aikana MUKES järjesti heille opintoretkiä. Nyt meidät oli kutsuttu mukaan kertomaan suomalaisesta FINGER-toimintamallista ja MUKESin kokemuksista.

Päivä oli suunnattu erityisesti 55 vuotta täyttäneille sekä ikääntyneiden ja erityisryhmien kanssa työskenteleville.

 

 

Aamupäivällä pidimme luennon FINGER-toimintamallin periaatteista, tavoitteista ja käytännön toteutuksesta suomalaisissa hoiva- ja päiväkeskuksissa. Iltapäivällä siirryimme käytäntöön ja teimme yhdessä muistitreeniharjoituksia KOPS-menetelmällä.

Harjoitusten kautta osallistujat pääsivät kokeilemaan, millaista FINGER-toiminta voi olla käytännössä.

Kuvat: Siiri Jaakson

Mustveen vierailu jäi mieleen lämpimästä vastaanotosta ja siitä, miten paljon yhdessä vietetyn päivän aikana ehdimme jakaa kokemuksia.

Lisäksi pohdimme yhdessä, miten vastaavaa toimintaa voisi Virossa toteuttaa organisoituna ja säännöllisenä toimintana.

Päivän päätteeksi eläkeläiset jättivät Eilille myös palautteita päivästä. Oli mukava nähdä, että päivä oli ollut heillekin tärkeä.

 

 

Kuva: Siiri Jaakson

 

Palvelujen kehittämistä ja muistiarvioita

Valgassa mentiin suoraan asiaan. Tapasimme Valgan kunnan sosiaaliosaston johtajan Ülla Kimmelin ja muita sosiaali- ja terveysalan toimijoita. Keskustelimme muistioireiden tunnistamisesta, muistitutkimuksiin ohjautumisesta ja erilaisista arviointimenetelmistä sekä siitä, millaista lisäarvoa MUKESin osaaminen voisi tuoda paikalliseen toimintaan.

 

MCE-ET:n lisäksi esittelimme MUKESin kokemusta ja osaamista moninaisesta muistityöstä, muistiterveydestä ja toimintamallien kehittämisestä.

Vaihdoimme tietoa Suomen ja Viron palvelujärjestelmistä, niiden eroista ja samankaltaisuuksista.

Pohdimme myös erilaisia mahdollisuuksia kehittää toimintaa yhdessä, mutta vierailun jälkeen ajatukset jäivät vielä pohdinnan tasolle.

Kuva: Siiri Jaakson

 

Valgassa teimme myös muistiarvioita yli 60-vuotiaille. Arviointitilanteissa oli kiinnostavaa huomata, miten testistön eri tehtävät toivat esiin osallistujien yksilöllisiä kognitiivisia vahvuuksia. MCE-ET:ssä kognitiivista toimintakykyä voidaan tarkastella useamman eri osa-alueen kautta eikä vain muistamisen näkökulmasta.


Muistista ja muistisairauksista puhuminen

Tartossa meidät otti vastaan muistitreenaja Alla Suurmets, joka käyttää muistitreenajan erityisosaamista työssään ikääntyneiden kanssa. Vierailimme KALDAN-päiväkeskuksen ryhmätoiminnassa, jossa päivä painottui ikääntyneisiin ja muistiterveyden edistämiseen. Keskustelimme muistista ja muistisairauksista, teimme muistitreenausta ja järjestimme kiinnostuneille muistiarviointeja.

Kysyimme myös ryhmäläisiltä, olivatko he tavanneet muistisairaita ihmisiä tai oliko heillä itsellään ollut esimerkiksi ohimeneviä muistioireita. Aluksi vastaus oli lähes yksimielinen: ei. Kun yksi osallistujista sitten uskalsi lähteä mukaan ja alkoi kysellä asiasta enemmän, myös muut tulivat mukaan ja kertoivat omia kokemuksiaan. Siinä huomasi, että kun joku avaa keskustelun, muidenkin on helpompi kertoa omista kokemuksistaan.

 

 

Tietoa on nykyään enemmän, muistisairaudet tunnetaan ja myös omaishoitajuus oli osallistujille tuttua.

Silti meille jäi vaikutelma, että taustalla on myös vanhempia käsityksiä ja pelkoja, jotka vaikuttavat siihen, miten muistisairauksiin ja muistiongelmiin suhtaudutaan.

 

Kuvat: Siiri Jaakson

Päivässä oli paljon iloa ja yhdessä tekemistä. Tunnelma oli tuttu ja samanlainen kuin tällaisissa kohtaamisissa kaikkialla. Meille oli ilo vetää toimintaa äidinkielellämme ja samalla kuulla heidän kokemuksiaan eläkeiästä ja elämästä Virossa. Lauloimme yhdessä Virossa tuttuja lauluja ja nauroimme kaikki yhdessä.

 

Näkökulmia muistisairaiden hoivaan

Koerussa meidät otti vastaan Koeru Hooldekeskuksen dementiayksikön johtaja Annely Ilomets. Tutustuimme hänen johdollaan hoivakodin toimintaan ja dementiayksikköön sekä tapasimme hoivakotien ja muistityön ammattilaisia. Erillisiä dementiayksiköitä ei ole kaikissa Viron hoivakodeissa, joten vierailu toi meille uudenlaisen näkökulman muistisairaiden hoivaan.

 

Keskustelimme muistisairauksien tunnistamisesta, oikea-aikaisen diagnoosin merkityksestä ja siitä, millaista tukea käytännön työntekijät tarvitsevat, jotta muistioireisiin osataan kiinnittää ajoissa huomiota. 

Keskustelimme myös siitä, mitä tarkoittaa yksittäisen ihmisen näkökulmasta tilanne, jossa diagnoosina on määrittelemätön dementia eikä sairaudesta ole tarkempaa tietoa.

Lisäksi esittelimme MCE-ET-menetelmää ja pohdimme, miten sitä voisi hyödyntää käytännön työssä. Samalla vaihdoimme kokemuksia muistityöstä ja siitä, millaisia työvälineitä ja osaamista ammattilaiset tarvitsevat muistisairaiden kanssa työskennellessään.

Kuvat: Siiri Jaakson

 

Meille oli tärkeää kuulla heidän kokemuksiaan ja tarpeitaan ja miettiä yhdessä, voisiko MUKESin osaamisesta olla heille jotain konkreettista hyötyä. Koerussa nousi esiin myös ajatus muistitreeniohjaajien koulutuksesta Viron hoivakodeissa.

 

Katse tulevaan – yhteistyö jatkuu

Viiden päivän aikana syntyi uusia kontakteja, kysymyksiä ja keskusteluja. MCE-ET menetelmä herätti kiinnostusta, samoin FINGER-toimintamallin ja muistitreenin hyödyntäminen ikääntyneiden kanssa.

Matkan aikana meille vahvistui ajatus siitä, että Suomessa kertynyttä kokemusta ja osaamista voidaan jakaa myös Virossa. Samalla oli tärkeää kuulla paikallisten ammattilaisten kokemuksia ja tarpeita. Toimintaa ei voi siirtää sellaisenaan maasta toiseen, vaan sitä on tärkeää rakentaa yhdessä ja paikalliseen tilanteeseen sopivaksi.

Ensi vuodelle suunnittelemme erilaisia koulutuksia ja yhteistyötä. Osa koulutuksista keskittyy MCE-ET-menetelmän käyttöön ammattilaisille ja osa FINGER-toimintamalliin pohjautuvaan toimintaan ikääntyneille ja heidän kanssaan työskenteleville. Lisäksi Koerussa esiin noussut ajatus muistitreeniohjaajien kouluttamisesta Viron hoivakoteihin tarjoaa yhden mahdollisen uuden yhteistyön suunnan.

Viisi päivää Virossa oli paljon enemmän kuin vierailu eri paikkakunnilla. Saimme tutustua paikalliseen toimintaan, vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia sekä paljon ajateltavaa myös omaan työhömme.


Kiitos kaikille, joiden kanssa saimme matkan aikana tavata, upeasta vastaanotosta, kiinnostavista keskusteluista ja avoimuudesta jakaa omia kokemuksia. Oli ilo tutustua paikalliseen toimintaan ja löytää uusia tapoja tehdä yhteistyötä.

Matka päättyi, mutta yhteydenpito jatkuu. Tästä on hyvä jatkaa.
 

29.9.2026, Siiri Jaakson

 

 

 

Viis päeva Eestis kogemusi jagamas ja koostööd arendamas 

 

Septembris, rahvusvahelisel Alzheimeri kuul, viibis MUKES-tiim viis päeva Eestis. Reisi jooksul kohtusime mälu-, sotsiaal- ja tervishoiuvaldkonna spetsialistide, kohalike omavalitsuste töötajate ning eakatega Eesti eri paikades.
Tutvusime erinevate piirkondade töö ja tegevusega ning uurisime, kuidas on Eestis mälu tervise edendamine ja mäluteenused korraldatud.

Kohtumistel jagasime MUKESi kogemusi ja teadmisi mitmekultuurilisest mälutööst. Tutvustasime MCE-ET sõeluuringut, FINGERi tegevusmudelil põhinevat tegevust ning erinevaid võimalusi mälu treenimiseks.
Meid võeti kõikjal soojalt vastu ning kohtumistel tekkis palju sisukat arutelu ja huvi edasise koostöö vastu.

MCE-ET on Põhjamaades välja töötatud kognitiivse võimekuse sõeluuringu eestikeelne versioon. MCE sõeluuringu arendamisel on püütud arvestada keele-, kultuuri- ja haridustausta võimaliku mõjuga hindamistulemustele. MCE-ET valmimisse panustasid ka Eesti spetsialistid ning üks meie reisi eesmärke oligi tutvustada uut eestikeelset versiooni laiemalt Eestis.

Reisi jooksul pakkusime üle 60-aastastele võimalust osaleda tasuta mälu sõeluuringus, et saada ülevaade oma kognitiivsest võimekusest. Arvasime, et uuringus osalejaid tuleb kohale rohkem, kuid huvilisi tuli oodatust vähem. Kohalike korraldajatega vesteldes tõusis ühe võimaliku põhjusena esile hirm märgistamise ees. Korraldajate sõnul ei ole Eestis mäluhindamisele minek veel sama tavapärane kui mõne muu terviseprobleemiga arsti poole pöördumine. Kuigi hindamine toimus privaatselt, oli selle kohta info avalikult väljas. See võis tekitada kartust, et teised näevad hindamisele tulijat ning eeldavad, et tal on mäluprobleemid.
See jäi meile üheks reisi olulisemaks tähelepanekuks. Mälu tervisest ja dementsusest on oluline rääkida avatult, kuid sama oluline on pakkuda võimalusi, kuhu on lihtne pöörduda ja kus oma mälu saab hinnata ilma märgistamise hirmuta.

 

Uue hoone esimesed külalised

Meie reis algas Põltsamaalt, kus kohtusime Põltsamaa Valla Päevakeskuse uue juhi Terje Tederiga. Saime tutvuda päevakeskuse uute ruumidega, kuhu eakatele suunatud toetatud elamise teenus oli just sisse kolimas. Olime maja esimesed külalised.

Oli tore näha, et ka Eestis luuakse elamisvõimalusi, kus eakad saavad enne hooldekodusse asumist võimalikult kaua iseseisvalt elada ja saada oma vajadustele vastavat tuge. Soomes on sarnased toetatud elamise lahendused olnud kasutusel juba pikemat aega, kuid meie jaoks oli see esimene kord Eestis sellise lahendusega tutvuda.

Põltsamaal peetud vestlustes jäi mulje, et MCE-ET võiks Eestis laiemat kasutust leida. Kuigi meetod on välja töötatud erineva taustaga inimeste hindamiseks, on selle arendajad märkinud, et seda saab kasutada ka kohaliku elanikkonna puhul. MCE-ET sobib seega hästi ka eestikeelsele elanikkonnale. Samas on eesti keeles mälu hindamiseks mõeldud teste ja sõeluuringuid veel suhteliselt vähe.

Põltsamaal tuli jutuks ka see, et piirkonnas teenindatakse venekeelseid kliente. Jagasime spetsialistidega MUKESi kogemusi ja arutasime, kuidas sõeluuringut saab kasutada olukordades, kus hindamisel on abiks tõlk. Arutasime ka edasise koostöö võimalusi, sealhulgas MCE-ET koolituste vajadust ja nende võimalikku korraldamist Eestis.

 

FINGERi koolitus ja praktiline mälutreening

Mustvees võttis meid vastu Jõgevamaa Koostöökoja projektijuht Eili Rajapuu. Vastuvõtt oli väga soe ning Eili ei tutvustanud meile mitte ainult piirkonna kohalikku tegevust, vaid oli ka meie teejuhiks Jõgeval, Mustvees, Kuremäel ja nende ümbruses. Tutvusime piirkonna ajaloo, tuntud inimeste ja vaatamisväärsustega. Saime pildile ka kohaliku kuulsuse, kass Hurmuriga, kellega koos on pildistatud isegi Eesti presidenti.

Mustvees osalesime Jõgevamaa pensionäride korraldatud infopäeval, mis toimus Jõgevamaa Koostöökoja ESF 55+ projekti raames. Mustvee külaskäik ja seal eakatele korraldatud koolitus oli meile kogu Eesti-reisi jooksul väga oluline osa. Meie koostöö Eiliga sai alguse juba varem, kui MUKES korraldas Jõgevamaa pensionäridele õppereisi Soome. Nüüd olime omakorda kutsutud esitlema Soomes arendatud FINGERi tegevusmudelit ja MUKESi kogemusi mälutreeningute läbiviimisel.

Päev oli suunatud eelkõige 55+ vanuses inimestele ning eakate ja erirühmadega töötavatele spetsialistidele. Ennelõunal rääkisime Soomes välja töötatud FINGERi elustiili- ja tegevusmudeli põhimõtetest, eesmärkidest ja praktilisest rakendamisest hooldus- ja päevakeskustes. Pärastlõunal läksime praktilise tegevuse juurde ja tegime koos KOPS-meetodi abil mälutreeningu harjutusi. Harjutuste kaudu said osalejad proovida, milline võib FINGERi tegevusmudel praktikas välja näha.

Mustvee külaskäigust jäi meelde soe vastuvõtt ja see, kui palju jõudsime koos veedetud aja jooksul kogemusi jagada. Lisaks arutasime, kuidas sellist tegevust võiks Eestis korraldada ja regulaarselt ellu viia.

Päeva lõpus jätsid osalejad meile ja Eilile postkaartidele ka oma tagasiside. Oli tore näha, et meiega veedetud aeg oli olnud oluline ka neile.


Teenuste arendamine ja mälu hindamine

Valgas asusime kohe sisuliste teemade juurde. Kohtusime Valga valla sotsiaalosakonna juhi Ülla Kimmeli ja teiste sotsiaal- ja tervishoiuvaldkonna tegijatega. Rääkisime dementsuse sümptomite märkamisest, mäluhindamisele suunamisest ning sellest, millist lisaväärtust võiksid MUKESi kogemused kohalikule tegevusele anda.

Lisaks MCE-ET sõeluuringule tutvustasime MUKESi kogemusi ja teadmisi mitmekultuurilisest mälutööst Soomes, mälutervisest ja erinevate tegevusmudelite arendamisest. Vahetasime teadmisi Soome ja Eesti teenustesüsteemide, nende erinevuste ja sarnasuste kohta. Rääkisime ka võimalikust edasisest koostööst ja sellest, kuidas saaksime kogemusi ja teadmisi omavahel jagada.

Valgas tegime samuti üle 60-aastastele mälu hindamisi. Hindamiste käigus oli huvitav märgata, kuidas testi erinevad ülesanded ja osad tõid esile osalejate individuaalseid kognitiivseid tugevusi. MCE-ET abil saab kognitiivset võimekust vaadelda mitme erineva valdkonna kaudu, mitte ainult mäletamise seisukohast.

 

Mälust ja dementsusest rääkimine

Tartus võttis meid vastu mälutreener Alla Suurmets, kes kasutab oma mälutreeneri erioskusi igapäevaselt eakatega töötades. Külastasime Päevakeskus Kalda rühmategevust ja sel päeval keskendusime eakatele ning nende mälutervise edendamisele. Rääkisime mälust ja dementsusest, tegime mälutreeningut ning korraldasime huvilistele MCE-ET abil mälu sõeluuringut.

Küsisime ka rühmas osalejatelt, kas nad on kokku puutunud dementsusega inimestega või kas neil endal on olnud näiteks mäluprobleeme. Alguses oli vastus üksmeelne: ei. Kui aga üks osalejatest julges oma kogemusest rääkida, hakkasid ka teised kaasa rääkima ning jagasid oma lugusid. See näitas taas, et kui keegi teema avab, on ka teistel lihtsam oma kogemustest rääkida. Võib-olla on siin taas näha ka hirmu märgistamise ees – mäluprobleemidest ja dementsusest ei ole alati lihtne rääkida.
Tänapäeval on teadmisi rohkem, dementsust tuntakse kui sümptomite kogumit ning ka mäluprobleemidega lähedase eest hoolitsemine oli osalejatele tuttav. Samas jäi meile mulje, et taustal mõjutavad suhtumist dementsusse ja mäluprobleemidesse endiselt ka varasemast ajast kinnistunud arusaamad ja hirmud.

Päevas oli palju rõõmu ja koos tegemist. Õhkkond oli kodune ja tuttav, meenutades paljusid rühmategevusi, mida oleme aastate jooksul Soomes läbi viinud. Eriti hea meel oli meil võimaluse üle viia tegevust läbi meie oma emakeeles ning samal ajal kuulda osalejate lugusid vananemisest ja elust Eestis. Laulsime koos Eestis tuntud laule, naersime ja tundsime rõõmu koos olemisest. Naeru ja head tuju jätkus kogu päevaks.


Vaade dementsusega inimeste hooldusele

Koerus võttis meid vastu Koeru Hooldekeskuse dementsusüksuse juht Annely Ilomets. Tema juhendamisel tutvusime hooldekodu ja dementsusüksuse tegevusega ning kohtusime piirkonna hooldekodude ja mälutöö spetsialistidega. Kuna eraldi dementsusüksusi ei ole kõigis Eesti hooldekodudes, andis see külaskäik meile uue vaatenurga dementsusega inimeste hooldusele.

Rääkisime dementsuse äratundmisest, õigeaegse diagnoosi tähtsusest ning sellest, kuidas MCE-ET võiks toetada mäluprobleemide märkamist eri valdkondade töös. MCE-ET võiks olla abiks näiteks hoolekandeasutuste töötajatele, sotsiaaltöötajatele, koduhoolduse töötajatele ja kõigile, kes puutuvad oma töös kokku eakatega ning võivad märgata esimesi muutusi nende kognitiivses võimekuses.

Rääkisime ka sellest, mida tähendab inimese jaoks olukord, kus diagnoosiks on määratlemata dementsus ja haiguse kohta ei ole täpsemat teavet.

Tutvustasime taaskord ka MCE-ET meetodit ja arutasime, kuidas seda saaks praktilises töös kõige paremini kasutusele võtta. Samuti vahetasime kogemusi mälutöö kohta ning rääkisime sellest, milliseid töövahendeid ja teadmisi vajavad hetkel Eesti spetsialistid dementsusega inimestega töötades. Meile oli oluline kuulda nende kogemusi ja mõtteid ning arutada, mida saaksime jagada oma varasemast tööst ja kogemusest Soomes.

Koerus tuli jutuks ka võimalus koolitada Eesti hooldekodudesse eakate mälu treenereid. Arutasime, kuidas mälutreening võiks saada hooldekodude igapäevase tegevuse osaks.

 

Vaade tulevikku – koostöö jätkub

MUKES reis Eestis oli palju enamat kui lihtsalt külaskäigud erinevatesse paikadesse ja organisatsioonidesse. Reisi üks peamisi eesmärke oli tutvustada MCE-ET sõeluuringut ning arutada selle võimalikku kasutuselevõttu Eestis. Lisaks saime tutvuda kohapealse mälutööga, vahetada kogemusi ja mõtteid ning paremini mõista kohalike organisatsioonide vajadusi ja võimalusi.

Viie päeva jooksul saime uusi kontakte ning arutasime mitmeid võimalusi edasiseks koostööks. MCE-ET vastu tunti suurt huvi ja nägime vajadust korraldada edaspidi Eestis koolitusi, mis võimaldaksid meetodit praktikas kasutusele võtta. Samuti rääkisime FINGERi tegevusmudelist, mälutreeningu kasutamisest eakatega ning sellest, kuidas jagada Eestis Soomes kogunenud kogemusi ja teadmisi. Ühe võimaliku koostöösuunana tuli jutuks ka eakate mälutreenerite koolitamine Eesti hooldekodudes.

Täname kõiki, kellega reisi jooksul kohtusime, sooja vastuvõtu, põnevate vestluste ja valmiduse eest oma kogemusi jagada. Oli rõõm tutvuda kohapealse eluga ja leida uusi võimalusi koostööks.


MUKES-tiimi reis küll lõppes, kuid suhtlus jätkub. Siit on hea edasi minna.

30.9.2026, 
Siiri Jaakson
Kulttuurinen Moninaisuus -Muistikeskus, MUKES

 

 

 

 

MUKES mukana Järjestöristeilyllä 2026 – Kohtaamisia, osallisuutta ja tekoälyä

 

MUKESin henkilöstö suuntasi toukokuussa merelle, kun perinteinen SOSTEn järjestöristeily kokosi järjestökentän toimijat yhteen 12.–13.5.2026.

Tämänvuotinen teema ”Demokratia nyt!” herätti vilkasta ja ajankohtaista keskustelua järjestöjen tulevaisuudesta, osallisuudesta sekä uusista arjen toimintatavoista.

MUKES-tiimille risteily tarjosi paitsi mahdollisuuden kohdata vanhoja tuttuja ja luoda uusia verkostoja, myös pysähtyä kahden meille tärkeän teeman äärelle: yksinäisyyden vähentämisen ja tekoälyn tuomien mahdollisuuksien.


Kuvia katveesta, sanoja hiljaisuudesta – Yksinäisyys vieraskielisen silmin


MUKES kuuluu valtakunnalliseen Järjestöjen yksinäisyysverkostoon, joka järjesti risteilyllä yhteisen tilaisuuden otsikolla ”Kuvia katveesta, sanoja hiljaisuudesta”. Tilaisuudessa käsiteltiin yksinäisyyttä ja osallisuutta Suomessa sekä niiden suoria vaikutuksia hyvinvointiin.
Yksinäisyys on maassamme yleinen ilmiö: THL:n mukaan lähes 30 % yli 16-vuotiaista kokee yksinäisyyttä ainakin joskus, ja tutkimusten mukaan jopa yli puolet ihmisistä kohtaa sitä jossain elämänvaiheessa. Myös Suomen Punainen Risti on nostanut yksinäisyyden yhdeksi merkittävimmistä hyvinvoinnin haasteista Suomessa. Yksinäisyys voi koskettaa ketä tahansa iästä tai elämäntilanteesta riippumatta. THL:n tutkimusten mukaan osallisuuden kokemus – tunne siitä, että kuuluu yhteisöön, tulee kohdatuksi ja on merkityksellinen – onkin monilla ryhmillä heikko.

MUKES pääsi tilaisuudessa esittelemään omaa toimintaansa ja toimme keskusteluun erityisesti vieraskielisten ikääntyvien näkökulman yksinäisyydestä. Kielellinen ja kulttuurinen etäisyys palvelujärjestelmään voi luoda näkymättömän seinän ihmisen ja yhteiskunnan välille, ja niiden tekijöiden vuoksi haasteet usein korostuvat.

 

Ann-Ly Palosaari kuvasi omassa puheenvuorossaan esimerkin kautta, miten syvälle pitkään jatkunut yksinäisyys voi juurtua. Eräs iäkäs Suomeen muuttanut henkilö oli kuvannut kokemustaan sanomalla:

“Minulla meni sata vuotta päästäkseni kotiin.”

Lause tiivistää kokemuksen ulkopuolisuudesta ja siitä, kuinka koti ei tarkoita vain fyysistä paikkaa vaan tunnetta kuulumisesta ja hyväksytyksi tulemisesta.

Esityksemme keskeinen viesti oli selvä: yksinäisyyttä lievitetään ennen kaikkea aidoilla kohtaamisilla ja kuuntelemisella. Nostimme esiin esimerkin omasta toiminnastamme: kun vapaaehtoinen Jututtaja soittaa ikääntyneelle ihmiselle tämän omalla äidinkielellä, pieni puhelu voi muuttaa koko päivän suunnan. Se lisää kokemusta siitä, että tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään

Kuva: Siiri Jaakson

Esittelyjen päätteeksi käydyissä yhteisissä työpajakeskusteluissa nousi vahvasti esiin huoli siitä, että organisaatioiden välinen yhteistyö ei aina toimi saumattomasti. Apua voi olla vaikea löytää, osallistumisen kynnys on monilla noussut ja vastuu avun hakemisesta jää liian usein yksinäisen ihmisen omille harteille.
Keskusteluissa pohdittiin myös työntekijöiden kokemaa eettistä ristiriitaa: yksilön tilanteeseen haluttaisiin vastata kiireettömämmin ja avoimemmin, mutta rajalliset resurssit asettavat työlle tiukat rajat.

 

Tekoäly järjestöarjessa – renki vai isäntä?

Osallistuimme risteilyllä myös Viestintä-Pirittan vetämään työpajaan, jossa pohdittiin tekoälyn vastuullista käyttöä järjestötyössä. Aihe kiinnosti laajasti, sillä tekoälystä on nopeasti tulossa osa myös järjestöjen arkea.

Monessa järjestössä tekoälyä hyödynnetään jo tekstien ideointiin, tiedonhakuun, kääntämiseen, viestintään ja materiaalien tiivistämiseen. Rajallisten resurssien keskellä tekoäly voi olla merkittävä apu arjen työssä.

Työpajassa muistutettiin kuitenkin siitä, että tekoäly ei korvaa ihmistä eikä järjestötyön tärkeintä ydintä: kohtaamista, kuuntelemista ja luottamusta.

MUKESin näkökulmasta tekoäly tarjoaa paljon mahdollisuuksia erityisesti monikielisessä työssä. Selkokielisten tekstien muotoilu, raakakäännökset ja saavutettavien materiaalien luominen voivat auttaa tavoittamaan ihmisiä, jotka muuten jäisivät tiedon ulkopuolelle.

Keskustelua herättivät kuitenkin yhteisten pelisääntöjen puute, tietoturva sekä kysymys siitä, vastaako tekoälyn tuottama sisältö järjestön arvoja. Työpajasta jäi vahvasti mieleen ajatus siitä, että kaikkea ei tarvitse osata heti, mutta yhteiset pelisäännöt, koulutus ja avoin keskustelu on tärkeää aloittaa järjestöissä jo nyt.

Pohdintaa turvallisen tilan periaatteista

Risteilyn ohjelmassa käsiteltiin myös verkkokohtaamisten vuorovaikutusta ja turvallisen keskusteluilmapiirin rakentamista.

Tilaisuus herätti osallistuja pohtimaan sitä, miten turvallisen tilan periaatteet näkyvät käytännössä. Muiden kunnioittaminen, kuunteleminen ja ystävällisyys ovat monille itsestään selviä arvoja ja onko pakko sitä erikseen korostaa? Voiko siitä tulla päinvastoinen reaktio?
Toisalta yhteisten toimintatapojen sanoittaminen voi auttaa rakentamaan turvallisempaa osallistumista erityisesti uusille osallistujille.
Pohdimme tilaisuudessa myös sitä, voisiko turvallinen ja kunnioittava ilmapiiri näkyä yhä enemmän konkreettisissa teoissa ja aidossa kohtaamisessa – ei vain periaatteina, vaan arjen toimintatapana.

 

Eväitä kohti tulevaa

Kokonaisuudessaan Järjestöristeily 2026 oli antoisa ja ajatuksia herättävä kokemus. Se muistutti siitä, kuinka tärkeää järjestöjen tekemä ruohonjuuritason työ on osallisuuden vahvistamisessa ja yksinäisyyden vähentämisessä.
Palasimme toimistolle uusien ajatusten, tärkeiden keskustelujen ja uusien verkostojen kanssa – sekä entistä vahvemman motivaation kanssa jatkaa työtä muistiterveyden ja saavutettavamman arjen puolesta.


Kiitos SOSTE:lle ja kaikille kohdatuille kollegoille – tavataan taas ensi vuonna!

Tekstin viimeistelyssä on hyödynnetty tekoälyä.

 

27.5.2026 Siiri Jaakson & Ann-Ly Palosaari 

 

Frankfurtin opit: Kohti aidosti transkulttuurista hoivaa moninaiselle iäkkäälle

 

Huhtikuun 15.–17. päivinä 2026, osallistuimme Frankfurtissa järjestettyyn kansainväliseen ENIEC-vuosikokoukseen, jossa pureuduttiin ajankohtaisiin ja haastaviin teemoihin moninaisen työn kentällä.

Ohjelma nosti esiin kysymyksiä muun muassa kulttuurisensitiivisyydestä, hoivan ja köyhyyden yhteyksistä, sekä siitä, miksi hyvätkin aikomukset usein epäonnistuvat organisaatioiden pyrkiessä muuttumaan.

Yksi puhuttelevimmista puheenvuoroista minulle oli Transcultural Care – professori Julia Hahmannin puheenvuoro, joka haastoi kuulijat tarkastelemaan hoivaa syvemmin kohtaamisen näkökulmasta. 

Kuva: Jan Booij

Kun hoiva kohtaa moninaisuuden

Keskeinen oivallus Frankfurtista oli tämä, todellakin moninaisen iäkkään kohtaaminen ei voi perustua valmiisiin kategorioihin. Liian usein hoitotyö nojaa luokitteluun, erilaisiin diagnooseihin, hoitopolkuihin ja kulttuurisiin oletuksiin. Vaikka nämä ovat tärkeitä rakenteita, ne voivat samalla kaventaa katsettamme.
Moninainen iäkäs ei ole ensisijaisesti “muistisairas” tai “vieras”. Hän on ihminen, jonka elämä rakentuu useista kielistä, kulttuureista, kokemuksista ja muistoista. Hänen identiteettinsä ei ole pysyvä säiliö, vaan jatkuvasti muovautuva verkosto.


Transkulttuurinen hoiva  on paljon enemmän kuin kulttuuritietoa

 

Transkulttuurinen hoiva ei tarkoita pelkästään sitä, että tiedämme eri kulttuureista enemmän. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että luovumme oletuksesta, että voimme täysin “tietää” toisen ihmisen.

Frankfurtissa korostui ajatus siitä, että kulttuuri ei ole jotain, mitä ihmisellä “on”, vaan jotain, mitä hän tekee, joka päivä, jokaisessa kohtaamisessa. Tämä on erityisen merkityksellistä moninaisen iäkkään kohdalla, etenkin silloin kun muistisairaus muuttaa suhdetta kieleen, aikaan ja paikkaan.

Kun kieli katoaa tai muuttuu, ei ole kyse vain oireesta. Se voi olla myös eletty elämä, joka nousee esiin kerroksina: lapsuuden kieli, uuden kotimaan sanat, muistojen sirpaleet. Transkulttuurinen hoiva tunnistaa tämän monikerroksisuuden eikä se pyri yksinkertaistamaan sitä.

 

Kuva: Ann-Ly Palosaari

Vallasta luopuminen on ammatillista osaamista

Yksi konferenssin keskeisistä teoreettisista viitekehyksistä liittyi vallan kysymykseen. Kun nimeämme ihmisen diagnoosin tai taustan kautta, otamme samalla valtaa määritellä hänet. Tämä on usein välttämätöntä hoidon järjestämiseksi, mutta samalla se voi etäännyttää meidät ihmisestä itsestään.
Transkulttuurinen osaaminen tarkoittaa kykyä tunnistaa tämä valta sekä kykyä tarvittaessa luopua siitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettemme oleta tietävämme, millaista hoivaa moninainen iäkäs haluaa pelkästään hänen taustansa perusteella, vaan annamme tilaa hänen omalle tavalleen ilmaista itseään myös ilman sanoja ja rakennamme hoivaa yhdessä hänen kanssaan nykyhetkessä, emmekä pelkästään valmiiden mallien varassa.

Säiliöstä verkostoon

Frankfurtissa tehtiin selkeä ero monikulttuurisen ja transkulttuurisen ajattelun välillä. Monikulttuurinen lähestymistapa voi huomaamatta lukita ihmisen yhteen “kulttuuriin”, ikään kuin hän olisi säiliö, joka kantaa mukanaan muuttumatonta perintöä.

Transkulttuurinen näkökulma sen sijaan näkee ihmisen verkostona.

Siitä syntyikin oivallus, että moninainen iäkäs ei palaa muistisairauden myötä “alkuperäiseen kulttuuriinsa”, vaan elää samanaikaisesti useissa todellisuuksissa.

Hänessä voi olla yhtä aikaa lapsuuden maisemia, työelämän muistoja ja nykyhetken kokemuksia uudessa kotimaassa. Tämä ei ole ristiriita, vaan se on ihmisyyden perusluonne.

 

Kuva: Ann-Ly Palosaari

 

Kohtaaminen on hoivan ydin

Ehkä tärkein oivallus oli yksinkertainen mutta vaativa: hyvä hoiva ei synny täydellisestä tiedosta, vaan aidosta kohtaamisesta.
Moninainen iäkäs ei tarvitse ammattilaista, joka osaa selittää hänen kulttuurinsa. Hän tarvitsee ammattilaisen, joka uskaltaa olla läsnä hänen todellisuudessaan myös silloinkin, kun se on epäselvä, muuttuva tai vaikeasti sanoitettava.
Se voi olla katse, kosketus, jaettu hetki. Se voi olla tuoksu, musiikki tai muisto, joka ei taivu diagnoosikielelle. Se voi olla hiljainen hyväksyntä siitä, että kaikkea ei tarvitse ymmärtää, jotta voi kohdata toinen aidosti ihmisenä ennen kaikkea.


Frankfurtista Suomeen: ajatuksia, jotka jäivät elämään

 

Juuri tästä puheenvuorosta syntyi monia oivalluksia. Ihan konkreettisia ajatuksia siitä, miten myös Suomessa muistisairas moninainen iäkäs voisi saada parempaa, inhimillisempää hoivaa.

Ensimmäinen oivallus liittyy koulutukseen.

Tarvitsemme siirtymän pois “kulttuuritiedon” opettamisesta kohti reflektiivistä osaamista. Sen sijaan, että opetamme mitä eri kulttuureihin “kuuluu”, meidän tulisi harjoitella epävarmuuden sietämistä ja omien oletusten tunnistamista. Ehkä tärkein asiantuntija ei ole oppikirja, vaan moninainen iäkäs itse, myös silloin, kun hänen ilmaisunsa ei ole kielellistä.

Toinen ajatus koskee arkea hoivaympäristöissä.

Suomessa hoiva on usein tehokasta, mutta samalla hyvin yhdenmukaista. Frankfurtin keskustelujen jälkeen on vaikea olla ajattelematta, että pienilläkin muutoksilla voisi olla suuri merkitys. Mitä jos arjessa olisi enemmän tilaa eri kielille, tuoksuille, musiikeille ja rytmeille? Mitä jos hoiva ei tarkoittaisi pelkästään turvallisuutta, vaan myös tuttuuden ja merkityksellisyyden kokemusta?

 

Kuva: Ann-Ly Palosaari

Kolmas ajatus liittyy yhteisöllisyyteen.

Moninaisen iäkkään elämä ei useinkaan ole rakentunut yksilökeskeisesti, kuten suomalainen hoivajärjestelmä helposti olettaa. Perhe, ystävät ja yhteisöt voivat olla keskeinen osa hyvinvointia. Frankfurtin jälkeen herää kysymys, voisimmeko Suomessa nähdä läheiset enemmän kumppaneina hoivassa, ei vain vierailijoina? Kumppanuushoiva, joka varmasti tuo mukaan myös säästöjä, joita hallitus niin kipeästi kaipaa juuri nyt.

Neljäs oivallus koskee johtamista ja rakenteita.

Kulttuurisensitiivisyys nähdään usein lisäosaamisena, vaikka sen pitäisi olla osa hoivan ydintä. Jos kohtaaminen on laadukasta, myös hoiva on laadukasta. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että organisaatiot tukevat työntekijöitä, eivät vain tehokkuudessa, vaan myös ajattelussa, reflektiossa ja kohtaamisessa. reflektoiva hoiva kuulostaa upealta. 


Ja ehkä kaikkein tärkein ajatus on se, että meidän on uskallettava olla tilanteissa, joissa emme tiedä. Transkulttuurinen hoiva ei ole valmiiden vastausten soveltamista, vaan läsnäoloa keskellä epävarmuutta. Se voi tuntua vaativalta, mutta samalla se on myös hoitotyön inhimillisin ydin.

 

30.4.2026, Ann-Ly Palosaari

 

Kolme päivää Jyväskylässä – kymmeniä kohtaamisia, jotka jäivät sydämeen

 

Kolme keväistä päivää Jyväskylässä toi mukanaan 46 merkityksellistä kohtaamista, kirjaimellisesti hetkiä, joissa jaettiin tarinoita, naurua, ajatuksia ja hiljaisuutta. Jo matkan alussa tuntui, että nämä päivät kantavat pitkälle, oli hyvä fiilis. Kevät oli saapumassa, ja sen mukana myös muistutus siitä, kuinka tärkeää on kohdata toisemme. Ihminen todella tarvitsee ihmistä.
Ikääntyvät eivät ole vain palveluiden kohderyhmä, vaan valtava voimavara. Sen sai kokea konkreettisesti, kun kohtasimme monenlaisia ihmisiä: runoilijoita, taidemaalareita ja elämänkokemuksensa kautta viisautta jakavia ihmisiä.

Yksi erityisen koskettava hetki oli, kun saimme luvan jakaa Aune P:n runon “Äiti kaukana”. Se pysäytti lempeästi muistojen, sukupolvien ja rakkauden äärelle. Se pysäytti siihen, miten yhteys säilyy, vaikka välimatka kasvaa.

 

Äiti kaukana

Tänä keväänä synnyn uudelleen lapseni muistoihin.
Olen siellä nuori äiti.
Pieni käsi ojentaa voikukkia hikisessä nyrkissä.
Hän muistaa minua.
Kaukaisesta kaupungista hän sanoo minulle: "Äiti, muistatko?"
Lapseni kulkee lätäkköisellä tiellä oman lapsensa kanssa.
Lätäkön vedessä heijastuvat hänen kasvonsa.
Pieni saapasjalka rikkoo veden pinnan, väreet tekevät ryppyjä kuvajaiseen ja vesi samenee.
Lapseni kuiskaa: "Sinäkö siinä, äiti?"
Lähetän hänelle hymyn kaukaiseen kaupunkiin.

 

Aune P.

 

"ÄITI" taiteilija Galina Detchueva

 

Ensimmäinen päivä täynnä yhdessä oppimista ja kohtaamisen iloa

Ensimmäinen päivä vei meidät Huhtasuolle, missä tapasimme suuren joukon eläkeläisiä.

Vietimme yhdessä tunnin aivotreenien parissa – harjoittelimme muistia ja vietimme mukavan hetken yhdessä.

Sieltä matka jatkui Viitasaarelle, missä sama lämmin tunnelma jatkui. Jokainen kohtaaminen oli erilainen, mutta kaikissa oli läsnä aito kiinnostus toista ihmistä kohtaan.


Jälleen kerran tuli todistettua se, että opimme aina toisiltamme. Vierailimme myös omaishoitajan luona ryhmän päätteeksi, sillä hän ei päässyt paikalle. Viitasaarella tapasimme myös lahjakkaan taiteilijan Galina Detchuevan, ja hänen luvallaan laitamme muutaman kuvan teillekin näytille.


Päivä oli täynnä merkityksellisiä hetkiä ja kohtaamisia, jotka jäivät mieleen pitkäksi aikaa. On hienoa huomata, miten yhdessä vietetty aika voi tuoda hyvää mieltä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.

 

Huhtasuon eläkeläiset vauhdissa

 

 

 

Aivotreenit käynnissä

 

Taiteilija Galina Detchueva

Toinen päivä oli juhlaa, oppimista ja yhteisöllisyyttä

Seuraavana päivänä kokoonnuimme Jututtajakoulutukseen Piippurannassa. Päivä sai juhlavivahteen, kun juhlistimme samalla Jyväskylän 189-vuotissyntymäpäivää mansikkakakun kera. Tunnelma oli lämmin ja yhteisöllinen. Koulutuksessa vahvistettiin taitoja, jotka ovat yksinkertaisia mutta korvaamattomia: kuuntelemista, läsnäoloa ja kohtaamista.
Jututtajakoulutukset ovat aina olleet paikkoja, joissa muistellaan menneitä ja jaetaan kokemuksia. Niin myös tänään – keskusteluissa kuljettiin iloisista muistoista aina ihmiselämän vaikeuksiin asti. Oli hienoa huomata, miten avoin keskustelu ja toisten kuunteleminen lisäävät ymmärrystä ja tuovat ihmiset lähemmäs toisiaan.
Jututtajakoulutuksessa oli myös haikeutta. Koulutimme hankkeen viimeiset jututtajat – vapaaehtoiset, jotka tuovat keskustelun ja läsnäolon kautta merkitystä ikääntyvien arkeen. On vaikea päästää irti, kun tietää, miten tärkeää tämä työ on. Vaikka hankkeen päättyessä emme voi enää olla samalla tavalla tukena, on lohdullista tietää, että vertaistuki jatkuu Monikon kautta. Toivomme jokaiselle jatkajalle voimaa ja iloa tärkeään tehtäväänsä.

 

Uudet Jututtajat Jyväskylässä

 

Kolmas päivä herkkiä aiheita ja tärkeitä keskusteluja

Viimeinen päivä pysäytti ehkä kaikkein eniten. Kuolemaan liittyvissä työpajoissa kävi selväksi, että aiheesta tarvitaan lisää tietoa ja ennen kaikkea enemmän avointa keskustelua. Puhuimme muun muassa hautaamisen käytännöistä ja kustannuksista – asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia, mutta joista puhuminen ei ole aina helppoa. Silti juuri näissä keskusteluissa syntyi syvää ymmärrystä ja yhteyttä.
Keskusteluissa nousi vahvasti esiin myös se, että tarvitsemme kipeästi lisää tietoa näistä asioista sekä rohkaisua niiden ennakoivaan pohtimiseen. Omien toiveiden ja käytännön järjestelyjen miettiminen etukäteen voi tuntua vaikealta, mutta se helpottaa merkittävästi omaisten taakkaa silloin, kun sen aika tulee.

 

Kohtaamisten voima kantaa eteenpäin

Jämsässä meitä odotti vielä yksi lämmin yllätys, kun tapaamiseen saapui myös suuri joukko kantasuomalaisia. Keskustelu laajeni luontevasti moniin arjen tärkeisiin teemoihin: turvarannekkeisiin, palveluasumiseen, kustannuksiin sekä siihen, miten eri palvelut todella toimivat. Erityisen vahvasti esiin nousi vertaistuen merkitys. Kokemusten jakaminen, kuulluksi tuleminen ja toisten samankaltaisten tilanteiden ymmärtäminen loivat tilaan luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Juuri tällaisissa hetkissä konkretisoituu, kuinka tärkeää on, että ihmisillä on mahdollisuus kohdata ja keskustella avoimesti aivan kaikesta, mikä elämässä on olennaista. 

 

 

Aivotreenit Jämsässä

 


Monikko on yhteisöllisyyden suunnannäyttäjä

Keski-Suomessa meitä vastassa oli tuttuun tapaan lämmin vastaanotto. Yhteistyö Monikko ry:n ja kollega Alina Ahtamon kanssa muistutti, kuinka merkityksellistä paikallinen, ihmisläheinen työ voi olla.

Monikko on upea esimerkki siitä, miten ikääntyvien kanssa tehtävä toiminta voidaan tuoda osaksi arkea – asuinalueille, ihmisten luo. Se mahdollistaa yhdessä tekemisen kielestä ja taustasta riippumatta.

Tällä matkalla kohtasimme kantaväestön lisäksi ikääntyviä Venäjältä, Ukrainasta, Iranista ja Kongosta.

Vieraskielisten ikääntyvien tilanne ei ole helppo. Julkinen keskustelu maahanmuutosta ja ikääntyvistä maahanmuuttajista on usein sävyltään raskasta, eikä se tee työtä heidän kanssaan helpommaksi.

Silti elämä jatkuu – ihmiset elävät, ikääntyvät, muistelevat ja toivovat. Tarve tulla kohdatuksi ei katso kieltä tai taustaa.

 

 

 

 

Toivomme kaikille merkityksellisiä keskusteluja ja rohkeutta kohdata erityisesti niiden kanssa, jotka kaipaavat seuraa eniten. Toivottavasti kohdataan taas pian. 

 

 

 

Kevätterkuin,
Alina, Ann-Ly ja Siiri

26.3.2026

 

 

 

 

Vähemmistöjen ääni kuuluu yhä vahvemmin muistisairauksien tutkimuksessa

 

MUKES Blog:
Minority Voices Are Becoming Stronger in Dementia Research

Kun minut ensimmäistä kertaa pyydettiin mukaan Alzheimer Europe asiantuntijatiimiin työstämään etnisten vähemmistöjen muistisairauksiin liittyviä erityiskysymyksiä, olimme AE konferenssissa esillä vain yhden pienen session verran. Tuolloin olimme vasta alkuvaiheessa: meidän piti perustella, miksi vähemmistöjen näkökulma on tärkeä osa muistisairauksien hoitoa ja tutkimusta. Tutustuu AE 2018 raporttiin tästä: The development of intercultural care and support for people with dementia from minority ethnic groups

 

 

On hienoa huomata, kuinka paljon olemme edenneet näiden vuosien aikana.


Takaisin