Mukula Kävelyseura liikkeellä – ensimmäinen retki kävelty!

Espoossa on polkaistu käyntiin uusi yhteisöllisyyttä ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistävä hanke – Mukula Kävelyseura. Hankkeen tavoitteena on tuoda yhteen eri kulttuuritaustoista tulevia espoolaisia, tutustuttaa heidät toisiinsa ja samalla Espoon monipuolisiin nähtävyyksiin ja luontokohteisiin.

Ensimmäinen kävelytapahtuma järjestettiin upean keväisessä säässä, ja reittinä toimi Matinkylän rannan kaunis ympäristö. Osallistujat lähtivät liikkeelle hyväntuulisina ja sää suosi koko matkan ajan. Kävelyn päätteeksi kokoonnuttiin rantaan nauttimaan makkaranpaistosta ja hyvästä seurasta.

Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento, ja osallistujia saapui mukaan ilahduttavan paljon – joukossa oli eri-ikäisiä espoolaisia monenlaisista taustoista. Moni kertoi, että oli mukava päästä sekä ulkoilemaan että tutustumaan uusiin ihmisiin matalan kynnyksen tapahtumassa.

 

Tulevat Mukula-kävelyt

Mukula Kävelyseura jatkuu läpi kevään, kesän ja syksyn! Jokaisella kävelyllä tutustutaan uuteen kaupunginosaan tai kiinnostavaan kohteeseen Espoossa – luvassa on kevyttä liikuntaa, paikallishistoriaa ja ennen kaikkea lämminhenkistä yhdessäoloa.

Kävelyt järjestetään tiistaisin klo 12.30–14.30 seuraavina päivinä:

  • Ti 17.6.

  • Ti 19.8.

  • Ti 23.9.

  • Ti 21.10.

  • Ti 25.11.

Tapaamispaikka:
Naapurustotalo Matinkylä
Matinkatu 7, 02230 Espoo


Takaisin