Kulttuurinen Moninaisuus -Muistikeskus ry MUKES
Kumpulantie 1, 00520 Helsinki
Y-tunnus: 3166879-1
+358 400 250404
info@mukes.fi
Siiri Jaakson
Toiminnanjohtaja
Kulttuurinen Moninaisuus -Muistikeskus ry
+358 400 250404
siiri.jaakson@mukes.fi
www.mukes.fi
Anne-Ly Palosaari
Hankevastaava
Kulttuurinen Moninaisuus -Muistikeskus ry
Jututtaja-hanke
+358 400 251222
Sari Heikkinen, hallituksen puheenjohtaja
FT, sosiaaligerontologi
Olen Sari Heikkinen ja koulutukseltani FT, sosiaaligerontologi. Työskentelen tällä hetkellä tutkimusohjelmajohtajana Laurea-ammattikorkeakoulussa. Minua kiinnostavat ikääntymisen ja moninaisuuden kysymykset. Kulttuurinen Moninaisuus-Muistikeskus ry:n hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi kuulun Omaisneuvon ohjausryhmään. Pidän tärkeänä vapaaehtoistyötä ja koen, että tekemällä sitä voimme olla edistämässä yhteistä hyvää. Olen iloinen, että saan antaa oman panokseni MUKES:n toimintaan.
Nina Pellosniemi, hallituksen varapuheenjohtaja
geronomi
Olen Nina Pellosniemi. Työskentelyni kulttuurisensitiivisen muistityön parissa alkoi ETNIMU-toiminnan suunnittelijana vuonna 2018. ETNIMU-toiminnan päätyttyä perustimme Siirin Jaaksonin ja Urve Jaakkolan kanssa MUKES ry:n. Työkuvioni ovat vieneet minut toisiin tehtäviin, mutta mielenkiinto ja innostus kulttuurisensitiivistä muistityötä sekä aivoterveyden edistämistä kohtaan ei ole laantunut. Saankin seurata ja tukea tiiviisti MUKES-toimintaa yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana.
Väestön ikääntymisestä sekä sote-alan haasteista puhutaan paljon. Harvoin kuitenkaan keskusteluissa nousee esiin kulttuurisensitiivisyys tai moninainen muistityö. Tämä aihe tulisi tehdä näkyväksi ja ottaa osaksi keskusteluja. Suomi on moninainen maa ja eri kieli- ja kulttuuriryhmien edustajien osuus kasvaa myös iäkkäidemme keskuudessa. Muistisairaus ei kysy kenenkään taustaa. Erityisen tärkeänä pidän, että kulttuurisensitiivinen työote ja moninainen muistityö otetaan osaksi sote-alan opintoja.
Kati Juva, hallituksen jäsen
dosentti ja neurologian erikoislääkäri
Kati on erityisesti perehtynyt muistisairauksien tutkimiseen ja hoitoon.
Hän on töissä HUS psykiatriakeskuksessa ja on toiminut Helsingin Alzheimer-yhdistyksessä, Muistiliitossa ja Suomen Muistiasiantuntijoissa. Hän on ollut myös muistisairaiden hoitoon perehtyneen Leenankodin lääkäri. Kati Juva on 65-vuotias ja perheeseen kuluu kaksi Etiopiasta adoptoitua nuorta ja kaksi kissaa
Camilla Lindholm, hallituksen jäsen
professori, Tampereen yliopisto
Olen Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori. Erikoisosaamiseni kohdistuu puhuttuun kieleen, institutionaaliseen vuorovaikutukseen ja epäsymmetrisiin keskusteluihin. Olen muun muassa tutkinut lääkärin vastaanotolla käytävää vuorovaikutusta , muistisairaiden henkilöiden ja hoitajien välisiä keskusteluja ja mielenterveysongelmia ja vuorovaikutusta. Olen aktiivinen verkostovaikuttaja ja olen perustanut tutkimukseeni perustuvan muistisairaiden keskustelukumppaneille koulutuspalveluja tuottavan Memocate -nimisen yrityksen.
Anne Waweru, hallituksen jäsen
geronomi
Annella on Geronomi tutkinto Ammattikorkeakoulu Arcadasta, Helsingistä, ja hänellä on todistettavaa kokemusta sosiaali- ja terveysalan hankkeiden toteuttamisesta, ehdotusten ja raporttien kirjoittamisesta, hanketietojen keräämisestä ja analysoinnista (laadulliset ja kvantitatiiviset), yhteisö resurssien mobilisoinnista ja koulutuksesta, seurannasta ja arvioinnista terveydenhuollon ja sosiaalityön projekteissa. Tällä hetkellä hän työskentelee sosiaaliohjaajana Helsingin kaupungilla. Anne tuo myös MUKES-pöytään rikkaan kokemuksen työskentelystä erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa.
Kulttuurinen Moninaisuus -Muistikeskus ry MUKES säännöt
Kulttuurinen Moninaisuus -Muistikeskus ry
Kumpulantie 1, 00520 Helsinki
IBAN: FI26 1544 3000 2602 78
BIC/SWIFT: NDEAFIHH Pankki: Nordea Bank Oyj
Y-tunnus: 3166879-1
Sähköposti: info@mukes.fi
MUKES laskutusosoitteemme ovat päivittyneet!
Päivitättehän asiakasrekisteriinne uudet laskutustietomme.
Toivomme, että lähetätte laskunne jatkossa ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.
KLIKKAA tästä: MUKES verkkolaskuosoite